PhysioPilates_logo.png

Liikuntaryhmät

PhysioPilates

PhysioPilates on pilatesharjoittelua, jota ohjaa PhysioPilates-ohjaajakoulutuksen suorittanut fysioterapeutti. PhysioPilates perustuu Joseph Pilateksen (1880-1967)  luomaan kehonhallintamenetelmään,  jonka klassista liikerepertuaaria sovellamme nykyaikaisen anatomian tuntemuksen mukaisesti. Lajissa yhdistyvät tarkka kehonhallinta, liikkuvuus- ja voimaharjoittelu sekä laadukas hengittäminen ja keskittyminen.

Pilates on laji, jota teet itseäsi varten ja kehoasi kuunnellen. Kaikki pilates -liikkeet tähtäävät lopulta siihen, että meidän olisi vaivatonta elää, hengittää, istua, seistä, kävellä, juosta tai vaikkapa pelata. Luonnollisesti vaivattomuus ja kivuttomuus vaikuttavat positiivisesti myös mieleen ja ajatteluun. Kun keho voi hyvin, mielikin voi hyvin.

Pilatesharjoittelun ytimessä on keskivartalon vahvistaminen ja lihasten oikeaoppisen käytön harjoittaminen. Vatsan, selän, lantion ja rintakehän alueen lihashallinnan myötä lajista hyötyvät kaikki kuntoutujista urheilijoihin. Tällä tunnilla vahvistut ja vapautat kehosi luonnolliseen liikkeeseen.

Senior-ryhmä

Eläkeikäisille suunnattu liikuntaryhmä, jossa vaihdellen kuntopiiriä, keppijumppaa, tuolijumppaa tai venytyksiä. Ryhmässä tehdään helppoja, hyvinvointia lisääviä liikkeitä jotka sopivat kaikille. Ryhmäläisten lähtötilanne ja rajoitteet otetaan huomioon. Ryhmän tavoitteena on liikkuvuuden ja lihasvoiman lisääminen sekä tasapainon parantaminen.